Tänä päivänä olen kuitenkin aina pakotettu kysymään, että haluavatko asiakkaani valokuvansa filmiltä vedostettuina vai käännettävän jälkikäsittelyvaiheessa digikuvasta mustavalkoiseksi? Vastaukseksi saan usein uuden kysymyksen: "Mikä ero niissä on?"
Minun täytyy pohjustaa vastaustani hieman. Ensimmäinen kamerani, jonka hankin ryöstöhintaan Turkin lomaltani oli Canonin filmikamera, jossa oli ja on edelleen veivattava filminsiirto ja käsitarkennus. Mukaani sain hyvät ohjeet kameran kaupanneelta herrasmies tinkijältä. - Use only this mode, never this. Opettelin siis valokuvaamaan tällaisella kameralla ja näillä ohjeilla. Kuvasin kukkia ja maisemia sekä otin hienoja taidekuvia pulun paskasta, kuten kaikki muutkin itseään kunnioittavat aloittelevat valokuvaajat. Huomasin kuitenkin varsin pian, ettei filmiä voinut tuhlata mielin määrin. Jokaisesta laukaisusta oli maksettava kehitysvaiheessa. Eikä opiskelijalla ollut rahaa tuhlailuun. Se opetti minulle pientä nöyryyttä ja pani harkitsemaan mitä kannattaa kuvata ja miten. Myöhemmin tietojen ja taitojen karttuessa ymmärsin myös, että turkkilainen kauppias oli yrittänyt ystävällisesti selittää minulle, etten tiennyt tuolloin valokuvaamisesta mitään ja tällä tavalla saat ehkä jopa muutamia onnistuneita valokuvia.
Miten tämä kaikki liittyy mustavalkokuviin? Kun minulta tilataan mustavalkokuvat, tiedän saavani tarttua vanhaan uskolliseen filmikameraani ja tuntea sen täysmetallirungon painon käsissä. Silloin ei ole mahdollisuutta täysautomatiikkaan eikä 19 ristikkäispisteen automaattitarkennuksia. Se on kuin paluuta juurille. Se on hauskaa ja mielenkiintoisen haastavaa.
Eikä ihanuus lopu siihen vaan jatkuu aherruksena pimiössä. Siellä jokainen tehty vedos on uniikki. Pimiö työskentely on puhtaasti raakaa käsityötä. Lopputuloksena pitäisi olla onnistumisen tunne, kun kuva alkaa muodostua paperilla ja se on täydellisesti juuri sellainen kuin halusinkin. Mustavalkokuvien tekeminen on todellakin hauskaa!
Olipa se kuitenkin kuinka hauskaa tahansa, se on myös erittäin kallista. Ilmoittaessani hinnan vedostetuille mustavalkokuville, yleensä päädytään valitsemaan kääntäminen digitaalisesti jälkikäsittelyvaiheessa.
Kuvankäsittelyohjelmassa voidaan helposti jäljitellä filmikuvien tunnelmaa. Kaikki sävyt ja säädöt ovat helposti saatavilla. Vierität vain liukua toiseen päähän ja ihmeitä alkaa tapahtua. Tasalaatu ja helppo jaettavuus ovat digitaalisuuden etuja. Jos kuvaisin kaikki kuvaukseni filmikameralla ja saisin ensimmäisen kerran kokeilla digitaalista kuvankäsittelyä, en varmastikaan haluaisi palata takaisin vanhaan.
Entä mikä se lopullinen ero niissä on? Ero on valtava!
Loppuun pari esimerkkiä:
www.haavalokuvaus.net
